Monipuolisia työtiloja
Joensuu Areena
Monipuolisia työtiloja

Joensuu Areenan tiloissa on useita vielä hyödyntämättömiä alueita, joita haluttiin ottaa käyttöön muun muassa vaihtuvan hankehenkilöstön tarpeisiin. Yksi tällainen tila oli nurkkaus, jota oli aiemmin käytetty lähinnä tavaroiden säilytykseen.

Tilaan saatiin luotua uutta popup-työtilaa lyhytaikaista päätetyöskentelyä varten. Yksi työpisteistä mahdollistaa työskentelyn seisten.

Lisäksi toivottiin rauhallisempia tapaamis- ja kohtaamistiloja. Suurten yhteistyöhuoneiden läheisyyteen kaivattiin tilaa, jossa voisi pitää palavereja tai puheluita häiritsemättä työkavereita.

Nyt tilasta löytyy rauhallisempaa tilaa ryhmätyöskentelylle. Akustiikkaseinämillä eristetty tilaa mahdollistaa kokoustaa rauhassa tai vaikka tehdä keskittymistä vaativaa työtä.

Luentotila kaipasi päivitystä erityisesti sohvien huonon kunnon vuoksi. Tilatarpeita pohtiessa nousi samalla esiin tarve kahdenkeskisille, lyhyille palavereille.

Luentotilaan saatiin uuden, ison akustiikkasohvan myötä toimivaa, monikäyttöistä tilaa, joka toimii niin kahdenkeskisiin valmentaja-valmennettava keskusteluihin kuin isompiin luentotilanteisiin. Tilassa on myös mukava urheilevien opiskelijoiden/koululaisten levähtää hetki ja syödä eväitä ennen treenejä.